Lastensairaalahanke 2017

Uusi Lastensairaala 2017 kunnialahjoittaja

Teva (ratiopharmin nimellä) lähti ensimmäisenä lääkealan toimijana Uusi lastensairaala 2017 – hankkeeseen. Kunnialahjoittajana yritys sitoutui lahjoittamaan vähintään 100 000 euroa vuosina 2013–2017.  Lastensairaalassa hoidetaan vakavasti sairastuneita lapsia kaikkialta Suomesta. Uusi sairaala korvaa Lastenklinikan ja Lastenlinnan vanhentuneet tilat.

Uusi Lastensairaala 2017 sopii erinomaisesti Tevan yhteiskuntavastuuhankkeeksi, sillä yhtiön globaali tavoite on turvata laadukas terveydenhuolto kaikkien saataville eri puolilla maailmaa.

 

 

 

 

Teva tukee neurologista koulutusta

Teva on myöntänyt Tampereen yliopiston lääketieteen yksikölle 30 000 euron apurahan neurologiaan erikoistuvien lääkäreiden koulutuspäivien järjestämiseen 23.-24.9.2016. Koulutus tarjoaa sekä uusinta tutkimustietoa että erinomaisen tilaisuuden verkostoitumiseen.

 

Teva tukee proviisorien jatkokoulutusta

Teva myönsi 21.4.2016 Provisoriyhdistykselle 2000 euron apurahan. Apurahalla kehitetään jäsenten liiketaloudellista osaamista ja johtamistaitoja apteekkiliiketoiminnan aloittamiseksi myöhemmin uralla.